Vielä tulee se päivä jolloin on kepeät askeleet

"Tää on sulle, lapselle jota en ikinä saanut kantaa sisälläni mutta jonka silti lasken lapsekseni. Joka ilta mä katson tähtiin ja mietin, kuka sä olit ja mikset sä tullutkaan. Minkä näköinen sä olisit ollut ja kumpaa sukupuolta. Mun on ikävä sua. Koska jollain tapaa mä tunsin sut vaikkei sua virallisesti lasketa edes olleen olemassa. Mutta mulle sä olit todellinen niin kauan kun olit plussa raskaustestissä. Ja nyt teitä on kaksi. "

Sain toisen keskenmenon. Tosi varhaisen mutta silti. Ei tähän masentavaan vuoteen sittenkään tullut mitään hyvää.

Ja tästä kaikesta on jo viikko. Enkä mä jaksa siitä puhua. Koska ei ole sanoja.

Ristin kädet ja rukoilen että meille suotaisiin ensi vuoden puolella vauva.

Help i need somebody

Kaduttaako mua, no tottakai. No miksi mä sitten tein sen. No koska tuntui siltä. Olisinko mä selvinnyt siitä. No aivan varmasti.
Mä siis lopetin koulun, ihan näin loppumetreillä. Tai siis muiden loppumetreillä koska mullahan se olisi jatkunut ainakin viikon pidempään koska olin sairaslomalla mun käsien ihottuman vuoksi puolitoista viikkoa.
No miksi mä lopetin koulun. Koska musta on alusta asti tuntunut siltä että haluan sen tehdä. Joulukuussa kun sain tietää olevani raskaana olin varma että teen sen heti kun orientaatio jakso koulussa on ohi ja saa lopettaa ilman että joutuu karenssiin. Se keskenmeno kuitenkin vähän muutti mun suunnitelmia ja päädyin jatkamaan.
Ja niinku on varmasti tullut selväksi niin hetkeäkään ei oo ollut helppo elää sen asian kanssa ettei tää päättynyt niinku piti. Että mulla olisi viime kuun lopulla ollut toinen vauva sylissä ja olisin ehkä jopa voinut jatkaa tätä koulua loppuun kunhan se vauva ois ollut hieman isompi.
Jokin jossain tuolla päätti että mun täytyy jatkaa tää koulutus loppuun mutta se joku unohti itsensä hetkeksi ja antoi mulle syyn lopettaa nimittäin tän ihottuman.
Joskus mietin että jos kaikella on tarkoitus niin miksi tää sitten meni näin.
Sitä keskenmeno selitin itselleni että ehkä mun oli tarkoitus käydä tää koulu ensin ja sitten olisi toisen lapsen vuoro ja kun tää koulu ois sitten jäänyt kesken sen vauvan vuoksi. No miksi sitten tuli tätä ihottumaa. Ei ainakaan siksi että jatkaisin tätä koulua.

Päätös lopettamisesta ei ollut helppo ja sitten taas oli. Oonhan sitä itselleni uhannut että sen teen ja puhunut siitä ja sitten seuraavana hetkenä näin viime metreillä huomaan tehneeni sen. Ja kyllä mua kaduttaa mutta tän päätöksen kanssa on nyt elettävä vaikka tekisi mieli soittaa heti opettajalle että hei unohda mitä sanoin jatkan tätä mutta jossain toisessa paikassa missä ei niin paljon käsidesiä käytetä. Mutta kun mä tiedän etten niin voi enää tehdä. Siksi oon myös irtisanonut meidän neidin hoitopaikan joten oon nyt hetken kotiäiti.
No miksi mulla on tälläinen olo kun kerran en oo tykännyt olla koulussa ja oon usein itkenyt sen jälkeen kun neidin hoitoon oon vienyt. Siksi koska kaikki tapahtui taas niin nopeaa. Ja mä en oikein paljon tykkää muutoksista. Mua myös pelottaa ihan hirveästi koska kotihoidontuki ei oo mikään maailman mahtavin summa.
Yritän ajatella että kaikki järjestyy ja näin on ihan hyvä. Saan viettää aikaa neidin kanssa ja niin pois päin ja sitten hyvä kun kuitenkin ensi kuussa muutetaan niin ei neiti heti joudu ihan outoon päiväkotiin kun just vanhassa lopetti ja saa aikaa tottua uusiin nurkkiin.
Enkä mä olisi edes tiennyt mistä päivästä alkaen laitan päiväkoti tarpeen uuteen paikkaan kun kuitenkin pitää muuttaa ja ikinä ei tiedä kuinka nopealla tahdilla saadaan tehtyä. Mahdollisimman nopeaa on tavoite tietenkin.
Eiköhän se tästä. Kunhan miehen työpaikan lomautus uhka ei toteudu. Tai tietenkin se toteutuu ja kestää kuulemma huhtikuuhun asti.
Ollaanko pulassa. No ollaan ja aika pahasti. Mies etsii uutta työpaikkaa. Joten jos jollain ois tiedossa ihan mitä vaan niin saa ehdottaa.
Ammatiltaan on levyseppähitsaaja ja niitä töitä ei oikeastaan oo tehnyt. Varastohommissa on ollut, ja nyt sahalla eli puualalla. Trukin ajo kokemusta löytyy. Ahkera luonne ja sosiaalinen tapaus. Tulee kyllä toimeen kaikkien kanssa jopa sellaisten kanssa joiden kanssa muut ei tuu.

Oltaisiin ihan unohduttu tähän.

Niin vaan selvittiin ekasta työssäoppimis viikosta ja tänään alkaakin toinen viikko. Vielä 6 viikkoa oisi jäljellä ja yhä enemmän kauhistuttaa se näyttö mikä on edessä.

Tällä hetkellä tuntuu etten missään tapauksessa siitä voi selviytyä. Kukaan ei oo edes katsonut mun työssäoppimis papereita ja suoranaisesti kyllä mietinkin että missä ihmeen välissä edes ehdin niitä näyttää tai antaa mun ohjaajille. 

Tänään oon ekaa kertaa mun uuden ohjaajan kanssa, eli siis vaihdoin ohjaajaa. Vähän niinku ois kiva tietää mitä osastonhoitaja oli sille edelliselle sanonut ja yhdessä paperissa vielä on sen nimi suluissa mun nimen kohdalla joten silti vähän mietin että no onko se sittenkin vielä mun ohjaaja.
Ja onko tämä uusi ohjaaja edes tietoinen että oon sen opiskelija. Liikaa ajatuksia taas ja yksi niistä on yhä edelleen erittäin vahvasti se että jäisin kotihoidontuelle kolmeksi kuukaudeksi välttääkseni karenssin jonka saisin jos tämän koulun nyt lopetan. Tietenkin että on enää niin vähästä kiinni. Kunhan tämän kuukauden saa pois jaloista niin ei oo kun pelkkä syyskuu enää. En malta odottaa että valmistun.
Mutta joo tänään on niin huono olo ja vatsa aivan sekaisin, päätä särkee että tekis mieli vaan jäädä kotia. Iltavuoro luvassa ja niin se oli koko viime viikko pelkkää iltaa. Onnekkaasti kyllä myös siinä samassa oli kolme palkallista päivää kun joku oli kipeä ja ensi viikolla myöskin palkallisia päiviä luvassa muutama.
Onhan se vähän jännittävää ja oikeastaan aika pelottavaa mennä palkallisena koska tuntuu että jotkut olettaa jotta mä tiedän miten homma osastolla pelaa vaikka en todellakaan tiedä. Ehkä en edes saa itseäni omaksumaan sitä tahtia ja rytmiä kun oon palkallisena. Vaikka en kyllä tiedä mitä se siihen vaikuttaa kun opiskelijan roolissa on ihan yhtä pihalla.
Nyt vaan kädet ristiin että tää 6 viikkoa menisi siis ihan yli nopeasti ja koko työharjoittelu menisi tosi hyvin.

Niin ja se toinen opiskelija mun luokalta. No hän keskeytti koulun kokonaan, on vielä tämän ja ensi viikon tuolla palkallisena mutta sitten lähtee sinne omaan työhönsä eikä näköjään sitä toista opiskelijaa tule jonka piti tulla tänään uutena tuonne. Ainakin seinällä oli lappu ettei tule. Että tosi kiva oon pian ihan ainut opiskelija tuolla eli silmätikkuna.
Ja mä tyhmä mietin paikan vaihtoa ja ehkä nyt vähän kaduttaa että edes tuonne kysyin päästä.
Vaikka eipä paikassa nyt sillä tavalla mitään vikaa ihan se näyttö vaan jännittää ja aivan älyttömästi.
Eikä se yksi projektikaan etene yhtään mihinkään. Ehkä luovutan sen suhteen koska selkeästi meidän ei oo toista lasta tarkoitus saada. Ikinä.

Tänään taas ikävöin sitä aikaa kun olin neidin kanssa vielä kotona. Että pitikin hakea tuonne kouluun. Että pitikin päästä sinne. 

Time only time

Viimeinen työssäoppiminen on alkanut tai alkoi jo kaksi päivää sitten. Nyt oon eilisen ja tämän päivän tehnyt ja tekemässä palkallisena yhden työntekijän sairastumisen vuoksi. Sitten pari päivää vielä ihan opiskelijan roolissa ja eka yövuoro tuolla osastolla heti sunnuntaina. Mun pitäisi tehdä ensi viikon työvuorot itselleni mutta en osaa päättää menisinkö heti tiistaina iltavuoroon toisen ohjaajan kanssa vai pitäisinkö sen niinsanotusti vapaana ja tekisin ensi viikon lauantaina yhden työvuoron. Yövuoro mulla on tosiaan sunnuntain ja maanantain välisen yön. Pitää vähän varmaan laskea että miten ne tunnit tulee loppupäästä täyteen jos tekee näin kun tekee mutta tänään nyt pitäisi mun ne vuorot tehdä paperille valmiiksi koska hoitopaikkaan pitää ilmoittaa.
Tällä viikolla tulisi tunteja noin 42-45 joten siinäkin on jo 10 tuntia ylimääräistä. Onhan se hyvä sitten sen kannalta jos tulee poissaoloja ettei välttämättä kovin monesta tunnista jää vajaaksi. Tässä ei kyllä kovin paljon niitä poissaoloja kannata ottaa koska loppupäässä on sitten näyttö.
Nyt oon sitten ollut yhden työvuoron toisen ohjaajani kanssa ja toisen ohjaajan oon vaan nähnyt. Sitä en osaa sanoa että tuleeko tämä homma onnistumaan. Eilinen ohjaaja vaikuttaa vähän nyrpeältä ja toinen ohjaaja tosi aralta.
Kunhan nyt edes hengissä selviän tämän jakson ja saan edes 1 arvioinnista. Tietenkin mä toivon että edes 2 tulisi koska kolmosta on vaikea saada se kun on meidän arviointiasteikolla paras numero. En vaan jotenkin eilisen perusteella jaksa uskoa että tämä ohjaaja mulle kovin äkkiä kakkosta paperiin pistäisi on jotenkin ehkä ankaran oloinen. Toivottavasti arviointikeskustelussa opettaja on mun puolella jos jotain tulee vaikka vähän luulen ettei oo koska oon ollut aistivinani ettei meidän opettaja oikein tahdo musta tykätä. Mistä ikinä se johtuukaan.

Onneksi samassa paikassa on toinenkin opiskelija mun luokalta. Toki että kuinka kauan koska oli maanantaina kirjoittanut työsopimuksen toiseen paikkaan ja sopinut että aloittaa lokakuun alussa kunhan meidän koulu loppuu ensin.
Nyt eilen kuitenkin laittoi mulle viestiä että oli kysynyt jos onnistuu aloittaa jo ensi kuun alussa kuten alunperin piti. Ja mitä teen minä. No itken tietenkin. Ei nämä iltavuoroon menot oo mulle vieläkään helppoja enkä tiedä mistä tämä vallitseva paha olo lopulta tulee. Mutta näin se nyt vaan on ja jos tää luokkakaveri lähtee niin oon ihan yksin tuolla.
Ilmeisesti siellä ensi viikolla aloittaa joku toinenkin opiskelija tai kolmas mutta mitä se auttaa kun ei tuo luokkakaveri nyt sitten enää oo.
Yritän tsempata itteäni että no se on vaan sen seitsemän viikkoa että kyllä se äkkiä menee mutta hyvänen aika miten se voisi äkkiä mennä kun ei ole edes eka viikko ohi.
Tästä jos mä selviän hengissä niin oon onnellinen mutta nyt tänään en jaksa siihen uskoa.

Kauan on aikaa siis

Vuonna 2015 aloin odottaa meidän neitiä, raskaus ei sujunut ehkä niinkuin oisi toivonut. Alkuraskauden pahoinvoinnit olivat ihan älyttömän hirveitä ja kaikki mitä söin tuli ulos ennemmin tai myöhemmin. Parhaimmat muistikuvat alkuajoista on se kun istuin vessanpöntön vieressä ja söin siinä. Jossain vaiheessa uskalsin siirtyä makuuhuoneeseen jossa söin sanko vierelläni.

Kyllä me ihan normaalia elämää elettiin, käytiin kaupassa ja välillä jommankumman vanhempien luona, mutta suurimmaksi osaksi kotona. 

Eikä se haitannut koska molemmat tykkäsi katsoa elokuvia ja käydä saunassa. Kerran alettiin katsomaan jotain tosi hyvää leffaa ja tuli tunne että haluan saunaan, laitettiin se lämpiämään ja kun oli valmis käytiin ihan rauhassa saunassa ja jatkettiin sen jälkeen elokuvaa.

Rakastan ihan yli kaiken näitä muistoja vaikka sillä yhdelläkin kertaa haluttiin herkutella ja syötiin popcornia joka tuli tietenkin pian ylös, ei ihme kyllä jäänyt pahempia traumoja.

Noin viikolla 20 pahoinvointi lakkasi kuin seinään mutta kaikesta siitä alun huonosti voimisesta jäi traumoja enkä oikeastaan voinut kuvitella syöväni yhtään mitään kun kaikki ällötti. 

Onneksi löytyi niitä uusia mieltymyksiä mitä pystyi edes jotenkin suuhunsa laittamaan. Ja ikävä kyllä on myös yhä niitä traumoja ettei näin 2 vuoden jälkeen pysty vieläkään syömään tiettyjä ruokia. 

Jossain vaiheessa koko homma kääntyi siihen että oksensin aina kun nälkä oli päässyt liian kovaksi. Ja sen äklön olon tullessa ei syöminen auttanut koska kaikki ruoka tuli ulos. Oli siis oksennettava ennen syömistä. 

Käytin siihen vähän huonompaa elintapaa, eli kun söin suklaa palan se yleensä tuli heti ylös makeuden takia. Näin pystyin sen jälkeen syödä ihan normaalisti. Ja ainakin sai kunnon ruoasta kaiken hyödyn irti sen jälkeen ja vatsan suht täyteen.

Lopulta neiti syntyi 2016.

Joulukuussa 2017 sain tietää odottavani toista lasta, ajattelin sinä iltana ihan huvikseen vaan tehdä testin johon yllätykseksi ilmestyi todella haalea toinen viiva, rupesin itkemään. Mulla ei jotenkin ollut sellainen samanlainen tunne kuin neidistä plussatessa, ehkä jotenkin alitajuisesti tiesin ettei se menisi ihan niinkuin pitää silloin.

Tammikuussa 2018 ihan ekalla viikolla torstaina kävin illalla vessassa ja paperiin tuli vähän verta. Tiesin että se on ihan normaalia mutta joku mussa hätääntyi, tiesin ettei se ollut nyt hyvä juttu.

Perjantaina kävin lääkärissä ja totesi ettei ultrassa näy mitään ja todennäköisesti ollut vain kemiallinen raskaus ja täten mennyt kesken. Toivoa kuitenkin oli ettei viikot olisi ne mitä pitäisi vaan hieman vähemmän jolloin ultrassa ei mitään näkyisi edes.

Meillä alkoi työssäoppiminen ja heti ekassa työvuorossa mun valkoiset housut sai veripeitteen.

Verenvuoto oli siis lisääntynyt jossa vaiheessa arvasin jo että lääkäri oli ihan oikeassa.

Siinä vaiheessa olin ihan ok henkisesti ja fyysisesti vielä. Ja pyysin siirtoa toiseen työssäoppimis paikkaan erinäisten syiden vuoksi jotka oon tainnut kertoakin.

Sain toisen paikan ja menin muistaakseni ottamaan influenssa rokotusta terkkarille jossa purskahdin itkuun ja kerroin keskenmenosta.

Mulle varattiin aika seuraavaksi viikoksi lääkärille josta sain kaksi viikkoa sairaslomaa eli loppu työharjoittelu ajan.

Niiden viikkojen aikana olikin ihan hirveät kivut ja tuli hyytymää toisensa perään. Joten ehkä hyvä että oli saikkua niin kauan.

Eilen illalla mulla alkoi taas samanlaiset kivut. Tiettävästi en ole raskaana ja on itseasiassa kierron se vaihe vasta että voisi vasta tulla raskaaksi. En oo kyllä nyt ovulaatio testejä tässä kierrossa tehnyt. En oo kyllä edes varma missä ne on kun piilotettiin ne meidän reissun ajaksi anopilta ettei se näe niitä. Piilotin näköjään samalla itseltäni tai sitten mies vei ne etten stressaisi kaikkea tässä maailmassa tässä kuussa.

Joka tapauksessa ne kivut niin. Toivottavasti vain jostain ruoasta ja uskon kyllä että onkin en vaan tiedä mistä. Mutta sen verran vatsa sekaisin että varma ruoasta johtuva.

Tästä tulikin näköjään ällöasia kirjoitus.

Pelottaa vaan että tulee uudelleen keskenmeno, se kipu on ihan kauheaa henkisesti ja fyysisesti. 

Ja se luokkakaverin kommentti ei auttanut ei. 

Every night in my dreams

Ei ollut ei, toista viivaa raskaustestissä. 

En sitä silloin jaksanut surra koska kuukautiset alkoi mikä on sinänsä hyvä asia niin pääsee nopeammin taas kiinni normaaliin elämään toisin kuin sitten silloin kun miljoona testiä hyvä jottei joudu tekemään ja mitään ei tapahdu suuntaan eikä toiseen. 

Se jos mikä ei normaalia elämää oo, mutta nyt oli hyvä kun olin lomalla niin eipä voi sanoa että stressiä ois ollut, huomaa kyllä miten paljon se vaikuttaa omaan hyvinvointiin.

Nyt nämä kolme viikkoa mitä oon ollut lomalla on kieltämättä tehnyt tosi hyvää mulle. Ollaan käyty pääkaupunkiseudulla ja vähän meren rannalla uimassa sekä monta kertaa eräässä lähikylän uimarannalla, joka kieltämättä on ollut erittäin ihanaa näiden helteiden takia. 

Onhan se kiva että on lämmin mutta kun ei tahdo saada oikein nukuttua oikein kunnolla saatika sitten että muutenkaan oisi nukkunut kun anoppi oli tehnyt meille meidän reissun aikana suursiivon ja hommannut mulle ja miehelle uudet peitot ja tyynyt. Ei sinänsä siinä mitään pahaa nehän pitääkin vaihtaa säännöllisesti mutta kun nämä uudet on niin ålyttömän muhkeat ja mä en niissä pysty siis nukkumaan. Tilasin yhdestä verkkokaupasta ns.sovitukseen uusia tyynyjä jos löytyisi jotkut ihan täydellisesti mulle sopivat, koska niskat on herkät jos vähänkin väärässä asennossa nukkuu. Jonka huomaa kyllä tästä päänsärystä.

Huomenna mun pitäisi taas takaisin koulunpenkille ja neidin hoitoon, mies jo aloitti työt tänään. Kieltämättä oishan sitä pidempäänkin lomalla voinut olla, mutta näin nyt tänä vuonna ja eiköhän lomasta ihan kaikki irti otettu mitä vaan saatiin. Tässä loppu kesän aikana ois suunnitelmaa käydä vielä jossain ja jos vielä ennen mun työharjoittelun alkua käytäisiin uimassa muutaman kerran. Työharjoittelu kun alkaa niin ei taas tiedä onko koko seitsemän viikon aikana yhtään viikonloppua vapaana. Tietenkin joku lauantai tai sunnuntai voi olla mutta ei välttämättä ihan molemmat ookaan. Toivotaan kuitenkin että olisi, onhan se aina ihanampaa niin kun sitten saa miehen kanssa illalla viettää kahdenkeskistä aikaa eikä tarvii miettiä jotta jommankumman pitää herätä aamulla varhain töihin. 

Jospa sitä menisi ottamaan särkylääkkeen ja nukkumaan pikkuhiljaa, ensi yönä todennäköisesti ei paljon nukuta kun on taas niin kuuma samoin kun viime yönä. Mutta jotenkin vaan kuitenkin pitäisi siihenkin orientoitua että ei enää oo lomaa. Mä vaan toivon että ois jo syyskuu niin ois koko työharjoittelu jo ohi, vaikka odotan sitä niin innolla mutta jotenkin silti ihan todella kauhulla. Mä vaan haluaisin sen jotenkin pikakelattuna ja että valmistuisin jo.

Sitten saisi miettiä taas jotta mitäs sitten. Miehen kanssa kun puhuttiin että mitäs jos me muutetaan ihan johonkin muualle, siis esimerkiksi niille suunnille missä reissussa oltiin tai johonkin ihan muualle kuin aluksi ajateltiin, se nyt on kuitenkin varmaa että mitä tahansa tehdäänkin niin tähän pikku kylään ei jäädä koska mua niin suuresti ahdistaa asua täällä. 

Enimmäkseen nyt kuitenkin etsitään taloa näiltä alueilta mistä aiemminkin on etsitty, jos löytyisi joku mieluisa ja sopivan hintainen, mutta mitään kun ei saa ikinä poissulkea. 

Ja jos haaveissa on sairaanhoitajan tai kätilön opinnot niin sitten se on pakko asua lähempänä sitä koulua missä sitä opiskelee. Toki etten ihan heti valmistumisen jälkeen lähde uudelleen opiskelemaan, jos nyt jo näin motivaatio hukassa niin kuinka se sitten olisi, vaikkakin tähän motivaation hukkumiseen on erittäin hyvä syy nimeltään opetuksen taso ja pari muutakin asiaa siellä koulussa.

Henkilökohtaisella elämällä ei sentään sen kanssa mitään tekemistä ole. Mies tukee ja varmasti lähipiiri jos päätän heti opiskella lisää mutta uskoisin että työkokemuksen kerääminen tulisi ennemmin seuraavana nyt. 

Nytpä siis sinne nukkumaan kun kuitenkin puoli yötä siinä menee vaan siihen että heittelee peittoa pois ja siirtelee tyynyjä.

Time

Viimeisimmästä kirjoituksesta taas onkin hetki aikaa. Mitään suurempaa ei tässä välissä oo tosiaan tapahtunut ja hyvä niin.
Oon nyt viikon ollut neidin kanssa kotona kesälomalla ja vielä kaksi viikkoa edessä, onneksi. Miehelläkin alkoi tänään kahden viikon loma, joka on kyllä tosi kiva että saadaan viettää samaan aikaan lomaa. Ja neiti saa olla lomalla hoidosta, hän kun onkin sen lomansa suuresti ansainnut, sen verran pitkiä päiviä hänelle siellä on tullut eikä oikein oo tahtonut tykätä siellä olosta. Nyt onkin huomannut miten paljon enemmän hän on pirteämpi ja sellainen oma itsensä toisin kuin sitten hoidossa ollessaan. Mutta ne vähän pidemmät päivät hänelle hoidossa on vähän pakko tilanteita varsinkin jos mulla on työharjoittelua, kello 7 kuitenkin jos meen niin mies vie neidin jo joskus varttia vaille 7 ja mä haen vasta 15:30 aikaan, ajomatka kun on mitä on. Tietenkin vaihtoehtona aina ois ollut hakeutua omalle kylälle työharjoitteluun,tässä noita paikkoja kuitenkin on mutta ei itseä ne kiinnosta.
Tässä viimeisimmän kirjoituksen jälkeen muuten aloin tutkailemaan viimeiseen työharjoitteluun paikkaa koska sinne en halua missä viime harjoittelun alun olin, siis se aivan kamala paikka. Asiat vaan ei tuntunut työssäoppimisen koordinaattorin kautta edetä mihinkään ja tavallaan painostettiin valitsemaan joku paikka minkä joku toinen mun luokalta oli niinsanotusti hylännyt toisiin aatoksiin tullessaan tai sitten että menisin silti takaisin sinne missä viimeksi olin sen alun. Mutta en mihinkään niistä nyt sitten mene.
Lopulta laitoin sitten itse sähköpostia erään paikan osastonhoitajalle että olisiko mitenkään mahdollista sinne päästä ja hän toivotti tervetulleeksi. Joten paikka on katsottu viimeiseen harjoitteluun, joka toivottavasti on antoisa ja ihan paras harjoittelu. Ja jossa toivotaan ois tosi ihana tai ihanat ohjaajat.
Luvassa olisi myös näyttö, joka ei ei ei en tykkää missään tapauksessa mutta pakko se on sekin tehdä kun sellainen on. Onneksi samassa työharjoittelu paikassa on yksi toinenkin opiskelija mun luokalta niin on ehkä hieman helpompi sinne mennä.
Taloakin kyseiseltä paikkakunnalta katsomassa käytiin, ihastuttiin mutta sitten se vietiin meidän nenän edestä.
Se ois ollut niin ihana, iso autotalli ja iso piha. Paljon huoneita, tilaa olisi ollut useammallekin lapselle. Ei en oo vieläkään raskaana. Pelottaa etten tuu olemaankaan. Yritin tänään löytää hyvän puolen siitä ettei meille ensi kuun lopussa vauvaa tule koska nyt on kunnon hellepäiviä ja oon nukkunut tosi huonosti niin lisääpä tähän joku viimeisillään raskaana oleminen sitten. Mutta ei ei se oo hyvä puoli ja haluan ihanan vauvamasun ja vauvan. Tai on varmasti hyvä puoli että nyt mun ei tarvii kärsiä tästä helteestä ison vatsan kanssa, ongelma on vaan se että kun mä haluaisin.
Mua vaan niin pelottaa...
Ovulaatio tikku kai näytti ihan positiivista mutta sillä ei näköjään ollut mitään vastetta sitten mihinkään.
Mutta eipä kyllä kuukautisia edes näy.
Tietenkin yksi virhe on testata raskaustestillä tähän aikaan mutta kun aina aamulla unohdan jos kello 5 maissa vessassa käyn tai en jaksa tehdä ja sitten myöhemmin on vähän myöhäistä.
Jospa sitä huomenna aamulla sen testin saisi tehtyä. Vaikka just nyt en jaksa enää uskoa mihinkään...